Massu on kai sen verran nyt kasvanut, että alaselkä kipeytyy jos olen pitkään jalkeilla. Perjantaina oli neuvola ja kaikki oli hyvin. Pikkiriikkisen syke oli 148. Kohdunpohjan korkeus oli vähän suurehkä, mutta th epäili sen johtuvan istukan sijainnista koska juuri siitä kohtaa mitta jouduttiin ottamaan. Painoa oli tullu vähän enemmän mitä tykkäisin, mutta th kehui vaan, että hyvä kun on lähtenyt nyt nousuun..
Ennen neuvolaa oli perheterapeutille aika, jossa puidaan menetystä läpi.. Terapeutilla oli ihan hyviä ajatuksia ja ekaa kertaa menetyksen jälkeen tuntuu, että todellakin joku osaa puhua asiasta kanssani.. Aiemmin kävin psykologilla, mutta hänenkään kanssa ei ikinä päästy itse asiaan vaan puitiin muita juttuja. Hänen kanssaan jäi asiat kesken, kun vaihtoi työpaikkaa.
Vaikka tuosta terapeutistakaan ei ekan kerran jälkeen jäänyt hyvä vaikutelma.. kannatti antaa toinen mahdollisuus. Puhuttiin paljon siitä, kun en uskalla luoda sidettä tulevaan vauvaan.. en usko että vauva on totta ja en ole hyväksynyt Tiinun menetystä edelleenkään..
Minuun on vaikuttanut todella paljon se rajan vetäminen.. kun rv22 synytynyt sais henkilötunnuksen ja hänet tunnustettais oikeaksi ihmiseksi.. me menetettiin Tiinu 19+4... ja jouduttiin tekemään geneettisistä syistä keskeytys. Kyse ei ollut keskenmenosta, eikä kohtukuolemasta.. ja tässäkin koen olevani väliinputoaja.. synnytin Tiinun normaalisti alakautta ja kohdunsuun piti aueta samalla tavalla kun normaalissa synnytyksessä.. mutta eräs lääkäri sitten sanoi, että ei sitä lasketa synnytykseksi koska oli abortti.. Abortti särähtää korvaan koska minulle siitä tulee mieleen, että se tehdään aikaisemmilla viikoilla ja vaapaehtoisesti omista syistä. Paljon asioita on hoidettu huonolla tavalla ja niitä nyt sitten yritetään korjata..
Puhuttiin myös siitä onko tämä 6. vai 7. lapsi meille.. itse koen että 7. Mutta ympäristölle tämä on kuudes. Jotenkin harhainen kuva itsellä siitä tapahtuiko kaikki todella. Meillä ei kotonaakaan ole mitään näkyvää Tiinusta.. piti kyllä tulla, mutta kuvien kehitys meni pieleen kuvia teettävän firman vuoksi. Terapeutti sanoikin että nyt alat rehellisesti ajatella että Tiinu on yksi meidän lapsista vaikka ei olekaan luonamme. Ja hän sanoi että asiaa voisi auttaa jos teettäisin ne kuvat mitä olin ajatellut.. ainoa näkyvä muisto tällä hetkellä on Ainu pupu kirjahyllun päällä ja senkin olen miettinyt vieväni uurnalehtoon.. Saisi Tiinu omansa sinne taivaaseen.
Mutta siis kun olen menetetyssä vauvassa vielä niin kiinni... on vaikea muodostaa sidettä tulevaan vauvaan.
Viime viikot olen tehnyt paljon kouluhommia. Nyt olenkin saanut monta keskeneräistä juttu valmiiksi ja jäljellä on kaksi kurssia ja opinnäytetyä, joka sekin on hvyällä mallilla jo. En voi uskoa, että kova puurtaminen on loppusuoralla ja tulen valmistumaan touokuun lopussa. Hurjaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on ammatti. Juhlat on luvassa.. siitä olemme miehen kanssa yhtä mieltä.
Viime postauksessa kerroin äitiyspoli ja perinnöllisyyspolikäynneistä.. ja että oli puhe vielä yhdestä ylimääräisestä ultrasta, jonka äitipolin lääkäri kuitenkin torppasi.. No alkuviikosta sain puhelun peripolilta ja minulle oli kuitenkin varattu vielä uusi ultra ja se on jo tulevana tiistaina. Olen hurjan tyytyväinen, koska minun on tärkeää nähdä omin silmin, että kaikki on hyvin. Ehkä kysyn sukupuolestakin jo... jos sattuisi sellainen lääkäri joka suostuisi sitä vähän kurkkaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti