Täällä eletään vauvantuoksuista arkea.
Poika on valloittanut meidän kaikkien sydämen.
Hän on täydellinen lisä meidän perheeseen
ja tuntuu niin omalta.
Arki keskosvauvan kanssa on kuitenkin vähän haastavaa.
Pieni kärsii refluksista ja kovista vatsavaivoista
ja sen myötä hän on aika itkuinen.
Paljon on kuitenkin menty eteenpäin.
Ja kun hän hymyilee, katsoo syvälle silmiin
ja ääntää kauniilla äänellään, sydän on sulaa laavaa.
Silloin unohtuu kaikki vaikeudet ja hetki on täydellinen.
Välillä nään meidän perheen vihdoin olevan valmis.
6 lasta, joista haaveilin ovat täällä nyt.
Kuitenkin se seitsemäs.. tai oikeastaan kuudes, jota emme ikinä oppineet tuntemaan..
Saa aikaan sellaisen tunteen, että jotain puuttuu.
Eletään vuoden haikeinta ja surullisinta aikaa.
Huomaan että pinna on kireällä. Kaipaan hiljaisuutta ja rauhaa.
Omaa aikaa. 28.10 tulee kuluneeksi 2 vuotta siitä kun Tiinu lähti enkelten mukaan.
Kyyneleet kihoaa edelleen silmiini..
Perheemme onni on kuitenkin niin valtava, että suru ei enää maalaa tummilla väreillään mieltä.
Katse on kohti tulevaisuutta, mutta Tiinu on osa perhettä vaikka vosia kuluisi 100.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti